Tutustu suomalaisten sukunimien merkityksiin, jotka alkavat päätteellä “-nen”. Entä voiko herra Susi asua Pikkupossujen vieressä?
Yleisimpiä suomenkielisiä sukunimiä ovat Korhonen, Virtanen, Nieminen, Mäkinen, Hämäläinen, Koskinen, Heikkinen ja Järvinen. Kyllä, tämä maa rakastaa -nen-päätettä, joka on varma tapa tunnistaa suomalainen sukunimi. -nen-pääte on myös mahtava tapa saada 20betbonus, joka on nimenomaan suomalaisille pelaajille suunniteltu. Mikäpä olisi olla sen suomalaisempaa kuin pelata pelejä ja sukunimi päättyisi -nen-päätteeseen.
Yli kolmanneksella suomalaisista on -nen-päätteinen sukunimi. Vaikka suomalainen -nen-liite tarkoittaa tavallisesti pienenpää, sukunimissä se merkitsee useammin kuulumista paikkaan, jossa perhe asui. Virtanen voisi kirjaimellisesti tarkoittaa “pientä puroa”, mutta sukunimi on keksitty tarkoittamaan purojen lähellä asuvaa perhettä. Mäkinen, kirjaimellisesti “pieni mäki”, tarkoitti vastaavasti mäeltä kotoisin olevaa perhettä.
Monet suvut valitsivat tällaisen luonnonpiirteestä muodostetun sukunimen, johon liitettiin -nen-liite 1800-luvun suomalaisessa kansallisromantiikassa, on selittänyt muun muassa Sirkka Paikkala, joka tutkii suomalaisia sukunimiä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa.
-nen-liite on alun perin peräisin Suomen itäisestä sukunimiperinteestä, mutta 1800-luvulla tällaiset sukunimet omaksuttiin myös länsimaissa, ja siksi ne ovat nyt niin yleisiä, hän on sanonut haastattelussa.
Kilpailijat: Virtanen ja Korhonen
Kahden yleisimmän suomalaisen sukunimen, Virtasen ja Korhosen (Smithin ja Jonesin vastineet), välillä on viime aikoina käyty erittäin tiukkaa kilpailua kärkisijoista. Korhonen näyttää nyt kuitenkin menevän johtoon joko lisääntymällä nopeammin tai elämällä pidempään. Heinäkuussa 2014 Väestörekisterikeskus ilmoitti, että Korhosia on 23 380, kun taas Virtasia on 23 141.
Kolmannella sijalla on Mäkinen 21 113:lla, ja nopeasti perässä tulevat niemeläiset neljännellä sijalla 21 054:llä. Huippusukunimen Korhonen hämärä alkuperä saattaa liittyä kuurouteen tai “vanhaa miestä” tarkoittavaan sanaan.
Ei -nen päätteiset sukunimet
Mutta kyse ei ole pelkästään -nen-päätteestä. Monet länsisuomalaiset sukunimet päättyvät päätteeseen -la tai -lä, joka osoitti yhteyttä paikkaan (esimerkiksi Mäkelä liittyy mäkeen) tai maatilaan (Juhani Mattila tarkoittaa “Juhani Matin tilalta”). Jotkut sukunimet liittyvät myös ammattiin, kuten Seppälä jollekin sepälle, Paikkala on todennut muista päätteistä.
Monet sukunimet kuvastavat suomalaisten läheistä suhdetta luontoon. Esimerkkejä ovat Kanerva (kanerva), Nummi (nummi), Kivi (kivi), Niemi (niemi) ja Halla (pakkanen). Eräässä helsinkiläisessä lähiössä herra Susi (susi) asuu Sikasen perheen naapurissa, jonka nimen voi ymmärtää tarkoittavan “pieniä sikoja”.
Menneet ja nykyiset suuntaukset
Paikkalan kirja ”Se tavallinen Virtanen” on laaja tutkimus suomalaisista sukunimistä vuosina 1850-1921, jolloin monet suvut ottivat ensimmäisen kerran virallisesti käyttöön perinnölliset sukunimet. 1900-luvun alun fennomaanistumisliikkeen aikana monet suomalaiset käänsivät entiset ruotsinkieliset nimensä suomeksi. Kirjailija Alexis Stenvall muutti nimensä Aleksis Kiveksi, ja tunnetusta taidemaalarista Axel Waldemar Gallénista tuli Akseli Gallen-Kallela.
Paikkala kertoo kuitenkin innostuneesti, ettei hänen työnsä ole pelkkää pölyisten arkistojen kaivelemista: “Usein joudun vastaamaan sähköposti- tai puhelintiedusteluihin, kun ihmiset etsivät sukunimen etymologiaa tai kokevat tarvitsevansa kokonaan uuden sukunimen.”
Joillakin epätavallisilla, alkuperältään hämäräperäisillä sukunimillä on nykysuomessa outoja merkityksiä, kuten Kiimamaa (maa helteessä), Patja (makuualusta), Makkara (ruokaa), Kaalinpää (ruokaa), Punkki (ötökkä), Romu (rikkinäinen) ja Hikipää (hikinen pää).
Paikkalan mukaan uusi trendi on havaittavissa tuoreiden avioparien keskuudessa. “Avioliittoa suunnittelevat pariskunnat etsivät täysin uuden sukunimen osoittaakseen uuden elämän alkua. Ilmiö alkoi 1990-luvulla sen jälkeen, kun Suomen lakeja muutettiin siten, että sekä naiset että miehet saivat valita sukunimensä.”
Kuitenkin noin 80 prosenttia suomalaisista naisista ottaa avioliiton solmimisen jälkeen edelleen miehensä sukunimen tai yhdistää tyttönimensä ja miehensä nimen. Suomalaisten sukunimien yhdistäminen tällä tavoin avaa huvittavia mahdollisuuksia.
Lopuksi
Vaikka suomalaiset nimet voivatkin kuulostaa hauskoilta, on todella mielenkiintoista, että niillä on kuitenkin selkeästi lähes kaikilla tarkoitus. Kuten aiemmin mainittiin on -nen pääte, jopa kolmasosalla suomalaisista ja tätä lukua voi pitää todella kovana.
Sukunimien lisäksi myös etunimissä on paljon samankaltaisuuksia. Kuitenkaan vastaavaa joka kolmannelta löytyvää päätettä tai yhtenäisyyttä nimissä ei ole. Entisaikaan uskonnolla oli valtava merkitys nimen antamisessa ja tämä näkyy vanhempien tilastojen nimissä. Usko, Toivo ja Unelma ovat kaikki uskonnollisia nimiä, samoin kuten Johannes tai siitä johdettu Juho, joka oli pitkään suosituimpien nimien joukossa.
Nimet kuitenkin elävät kulttuurissa eräänlaista kiertokulkua, sillä tänä päivänä nimien suosituimpien nimien joukossa alkaa olla paljon vanhoja tuttuja nimiä omia isovanhemmiltamme.
