
Lapsen nimen valitseminen on prosessi, johon käytetään monissa perheissä paljon aikaa. Toiset valitsevat nimen suosittujen nimien joukosta, toisille tärkeintä on yksilöllinen nimi.
Kun valitaan lapselle harvinainen nimi, ei lapsi joudu kohtaamaan välttämättä yhtään kaimaa etunimen osalta elämän aikana. Osa vie nimen antamisen vielä pidemmälle ja pyrkii keksimään lapselle täysin uuden nimen.
Olemme keränneet alle harvinaisimmat etunimet vuonna 2026. Nämä nimet on annettu vasta alle kymmenelle lapselle, joten kaiman kohtaaminen on harvinainen tapahtuma.
Miksi harvinaiset etunimet kiinnostavat?
Suosituimmat etunimet ovat erittäin käytettyjä, ja kaimoja kohtaa todennäköisesti koulussa, harrastuksissa ja työelämässä. Jos myös sukunimi on yleinen, voi osua samaan kouluun tai työpaikkaan etu- ja sukunimikaiman kanssa.
Yleisin syy harvinaisen etunimen valitsemiselle onkin se, että iso määrä kaimoja koetaan vaivalloiseksi. Kun lapselle annetaan harvinainen nimi, ei samassa harrastuksessa ole useita samaa nimeä kantavia lapsia.
Harvinaiset etunimet ovat tulleet suositummiksi myös siitä syystä, että nykypäivänä korostetaan aiempaa enemmän yksilöllisyyttä. Lapsi erottuu muista jo nimen perusteella, kun sama nimi ei ole käytössä muilla.
Kaikkein harvinaisin etunimi on sellainen, jonka keksii itse. Jos nimi ei ole ollut aiemmin käytössä, ei sen antaminen ole kuitenkaan yhtä helppoa kuin casino ilman rekisteröitymistä rahapelien kohdalla.
Kasinot ilman rekisteröitymistä tarjoavat nopeaa pelaamista pankkitunnuksilla, ja pikatalletuksen jälkeen voi suunnata pelien äärelle. Nimen hyväksyminen voi taas viedä pitkään, jos Digi- ja väestövirasto pyytää lausuntoa nimilautakunnalta. Kaikkia nimiä ei hyväksytä, joten joskus joutuu muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaa.
Harvinaisia tyttöjen nimiä
Harvinaiset nimet ovat valmiiksi käytössä, mutta vain muutamalla henkilöllä. Kun haluaa löytää harvinaisia nimiä, kannattaa katsoa ensin listat niiden osalta läpi. Listalta voi löytyä täydellinen nimi, joka on samalla sopivan harvinainen.
Nämä harvinaiset tytön nimet on annettu alle kymmenelle lapselle:
- Aamurusko
- Metsäkukka
- Hallatar
- Otavatar
- Iltatähti
- Pähkinä
- Pupu
- Karhu
- Kehrä
- Metsälintu
Hieman yleisemmin käytettyjä etunimiä ovat Myy, Nova, Tähti, Keiju, Salome ja Minnea. Niiden kantajia on muutama sata, joten kaimaa ei tule kohtaamaan kovin usein.
Harvinaiset poikien nimet
Harvinaisia suomalaisia pojan nimiä etsiessä vaihtoehtoja on yhtä paljon. Alla olevan listan nimiä on annettu vain alle kymmenelle, joten näitä ei suosituimpien nimien listalta löydy:
- Aakke
- Vili-Vertti
- Äijä
- Sipe
- Justimus
- Kuttura
- Konsti
- Urhea
- Viikari
- Lemmitty
- Aamu
- Uni
Jos näiden joukosta ei löydy sopivaa vaihtoehtoa, ovat Tuisku, Poika, Kuura, Kuutti, Hemmo ja Levi hieman käytetympiä, mutta edelleen harvinaisia nimiä.
Miten löytää harvinainen nimi lapselle?
Harvinaisen nimen löytäminen lapselle ei ole välttämättä helppoa, ja sopivaa nimeä on hyvä alkaa miettimään ajoissa.
Joskus harvinainen etunimi löytyy suvusta, ja se on ollut käytössä aiemmilla sukupolvilla. Nimen miettiminen kannattaakin aloittaa tutkimalla omaa sukupuuta, ja tarkistaa sen jälkeen omasta mielestä kauniiden nimien yleisyys nimipalvelun hakukoneesta.
Toinen vaihtoehto on selata nimiä käänteisessä järjestyksessä niiden yleisyyden perusteella. Hausta löytyy myös ne nimet, jotka on käytössä vasta muutamalla lapsella. Harvinaiset etunimet lista on pitkä, joten sitä selaamalla saattaa löytyä sopiva nimi lapselle.
Etunimen voi keksiä myös itse, mutta se pitää tehdä muutamat perusperiaatteet huomioiden. Nimi ei saa esimerkiksi olla sukunimityyppinen, eikä se saa aiheuttaa pahennusta tai haittaa.
Nimilautakunta hylätyt nimet 2025
Etunimeä ei voi hyväksyttää ennalta, vaan Digi- ja väestötietovirasto (DVV) tutkii nimen sopivuuden vasta sen jälkeen, kun nimi on ilmoitettu.
Tarvittaessa Digi- ja väestötietovirasto pyytää lausuntoa nimilautakunnalta, joka antaa asiantuntijalausunnon nimen sopivuudesta. DVV tekee lopullisen päätöksen nimen hyväksymisestä tai hylkäämisestä.
Vuonna 2025 nimilautakunta ei puoltanut esimerkiksi seuraavia nimiä: Piipitin, Tuomioherra, Boothill, Cj, Herra, Velociraptor ja Uncle. Kirjoitusasun takia jätettiin puoltamatta muun muassa Pbelle ja Väiinö -nimiä.
Seuraavia nimiä sen sijaan puollettiin: Julette, Kangasmustikka, Cruella, Hex, Tepionni, Wivien, Zuge, Vimmu ja Taivaansini. Jos haussa on todella harvinainen etunimi lapselle, ei näitä ole vielä monella.