Aida on naisen nimi, joka on peräisin Italiasta. Vaikka nimen tarkka alkuperä on epävarma, se saattaa olla muunnos nimestä Ada. Erään toisen näkemyksen mukaan nimi on saanut inspiraationsa arabian kielestä ja voi viitata etiopialaiseen naiseen tai paluuseen tai vieraaseen. Giuseppe Verdin 1871 luoma ooppera Aida nosti nimen maineeseen. Ruotsissa nimi otettiin käyttöön 1800-luvun lopussa ja sen suosio nousi jälleen 1990-luvulla.
Digi- ja väestötietoviraston mukaan 1 303 ihmistä Suomessa on saanut nimen Aida joulukuuhun 2018 mennessä. Vaikka Aida oli tunnettu nimi Suomessa jo 1800-luvulla, useimmat Aida-nimiset ovat syntyneet 2000-luvun aikana. Aida juhlii nimipäiväänsä 22. huhtikuuta ja nimi otettiin viralliseen kalenteriin 2020.