Airi

Airi on naisen nimi Suomessa, ja sen nimipäivää vietetään 4. joulukuuta. Nimi lisättiin viralliseen nimipäiväkalenteriin samanaikaisesti rinnakkaisnimensä Airan kanssa 1929, vaikkakin ne molemmat mainittiin Kansanvalistusseuran kalenterissa jo vuonna 1908.

Kustaa Vilkuna esittää, että nimen ensimmäinen kantaja olisi ollut Pirkkalan kappalaisen Wiktor Salmisen 1888 syntynyt tytär, jonka nimi oli peräisin sanasta “airut”. Vain muutama vuosi myöhemmin kouluneuvos Walter Forsius nimesi tyttärensä Airiksi uskoen nimen olevan lappalaista alkuperää, viitaten lappilaiseen paikannimeen Airiselkä. Suomessa on myös muita “airi”-alkuisia paikannimiä ja sukunimiä, jotka ovat edesauttaneet nimen yleistymistä.

Vuoden 2019 loppuun mennessä Digi- ja väestötietoviraston mukaan Suomessa on rekisteröity 10 834 naista nimellä Airi, joista valtaosa on syntynyt 1920- ja 1960-lukujen aikana.