Heimo on suomalainen miehen etunimi, ja Heimon nimipäivää vietetään 15. joulukuuta.
Nimi Heimo tuli suosituksi kansallisromantiikan aikana 1800-luvulla, jolloin erilaiset kansanryhmät ja sukulaisuussuhteet kiinnostivat suuresti. Tiettävästi ensimmäinen Heimo-niminen henkilö oli Heimo Helminen, joka syntyi kansallisen toiminnan keskuskaupungissa Jyväskylässä vuonna 1878.
Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli rekisteröity 8 074 Heimo -nimistä miestä, ja saman nimisiä naisia oli alle kymmenen. Suurin osa heistä oli syntynyt 1900-luvun alussa.