Kaleva on suomalainen miehen nimi. Kalevan nimellä on nimipäivä 10. syyskuuta. Se oli Suomen kalenterissa vuosina 1908-1928, ja se on otettu uudelleen mukaan vuodesta 1950 lähtien.
Kalevaa ehdotettiin etunimeksi ensimmäisen kerran vuonna 1865. H. A. Reinholm ehdotti nimeä Kaleva Väinön ja Ilmarin rinnalle vuonna 1879. Pietarin suomalaisessa kalenterissa Kaleva oli jo vuonna 1872.
Kaleva on yksi kansallisromanttisen ajan nimistä. Muinaisissa runoissa Kullervosta käytetään nimitystä Kalevanpoika.
Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan nimi Kaleva on annettu Suomessa 1900-luvun alusta vuoden 2019 loppuun 3 035 miehelle ja noin kymmenelle naiselle.
Nimen muunnos on etunimi Kalevi.