Keimo

Keimo on harvinainen suomalainen miehen etunimi. Keimon nimipäivää vietetään 6. elokuuta, samana päivänä kuin Toimi. Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Suomessa oli vuoden 2019 loppuun mennessä 162 Keimo-nimistä miestä.

Keimon nimipäivä lisättiin almanakkaan vuonna 1950, alun perin 13. elokuuta, mutta se siirrettiin viikkoa aikaisemmaksi vuonna 1995. Nimi esiintyy Aleksis Kiven teoksissa, ja hän tunsi todennäköisesti Nurmijärven ja Helsingin rajalla sijaitsevan Keimolan kylän. Nimi Keimo esiintyy myös muissa paikannimissä, kuten Keimon Talo Lohjan Muijalassa. Keimo on todennäköisesti puhtaasti suomalainen nimi.