Urmas on miehen etunimi, jota käytetään Suomessa myös sukunimenä. Alun perin nimi Urmas liittyi Turun seudulla talonnimeen. Kun Johannes Linnankoski asui alueella jonkin aikaa 1900-luvun alussa, hän antoi nimen Urmas vuonna 1906 syntyneelle pojalleen ja kirjoittamansa näytelmän hahmolle. Myöhemmin nimi tuli käyttöön myös Virossa, jossa se esiintyy joissakin paikannimissä.
Suomessa etunimi Urmas oli vuoden 2019 loppuun mennessä annettu 1 472 henkilölle. Nimi Urmas viettää nimipäiväänsä 29. lokakuuta. Sukunimenä Urmas oli Suomessa helmikuussa 2020 yhteensä 64 henkilöllä.